Näin eilen Tom of Finland -elokuvan. Se muistutti minua siitä, miten tärkeää on tahtoa. Markkinointiviestintä on populaarikulttuuria, sillä on suuri vaikutus ihmisiin. Touko Laaksonen joutui Tom of Finlandina pitämään rakkautensa piilossa. Hän sanoi kumppaninsa kanssa tahdon kangaskaupassa. Alan mies työskenteli McCann-mainostoimistossa, mutta mikä on alamme tahto tänään?
Tasa-arvoinen avioliittolaki astui voimaan viime viikolla. Suomalaisista yrityksistä muun muassa VR, Fazer ja Karhu-olut tahtoivat mukana. Se on hyvä alku. Jatkossa voimme tahtoa vieläkin enemmän, sillä sarkaa riittää jatkossakin.
Olen työskennellyt mainonnan suunnittelijana liki kaksikymmentä vuotta. Tänä aikana olen säännöllisen epäsäännöllisesti ollut mukana ehdottelemassa, että rakkaussuhdetta voisi markkinointiviestinnän toteutuksessa edustaa myös nais- tai miespari. Kertaakaan tasa-arvoinen rakkaus ei ole, syystä tai toisesta, ratsastanut lopulliseen toteutukseen saakka. En usko, että se johtuu myyntitaidoistani. Saanen huomauttaa, että olen eräässä silmälasiliikkeessä aikoinaan bonusten toivossa tehnyt ketjun kaikkien aikojen myyntiennätyksen.
Olin nuori, tarvitsin rahaa. Kuin myös rakkautta, kuten me kaikki.
En usko, että yhdelläkään mainoksen ostajalla tai yhteistyökumppanilla on ollut mitään monenkirjavaa rakkautta vastaan. Mutta lopullinen yleisö ei ehkä tykkäisi. Homostelu tai lesboilu saattaisi tuoda toteutukseen myös tahatonta huumoria. Ja kyseessä on vielä sen verran marginaalinen ilmiö, että tokkopa suuri yleisö innostuisi. Entä kansainväliset asiakkaat? Katsoisivatko he poikarakkautta sillä silmällä vai väärällä? Kuinka moni lopettaa tuotteen ostamisen, jos mainosperheen lapsia kasvattaa kaksi naista?
Tavallisinta on kuitenkin vaikeneminen. On hiljaisesti hyväksyttyä ohittaa samaa sukupuolta olevat vanhemmat ja valita mainokseen edustava perusperhe.
Joku on saattanut ajatella, että ehdotellessani poika- tai tyttöpusuja ajan omaa asiaani, elänhän itse homoja ja lesboja vilisevässä perheessä.
Joku on ihan oikeassa.
Meillä se perheenjäsen, jolle tulee kotiin autolehti, on homo. Eniten huulipunaa ja hameita käyttävä perheenäiti on lesbo. Jos lapset haluavat neuvoja parkourissa tai lumilautailussa, he kääntyvät kaikkein sporttisimman varaisukin puoleen. Sen, jolla on miesystävä, ja joka syö eniten lihaa, jota taas perheen heteroisä ei syö lainkaan.
Sillä mitä teen työkseni on väliä itselleni, läheisilleni ja maailmalle ympärillämme.
Omista tai naapurin lapsista ei välttämättä tiedä, tuleeko heistä koppalakkeja vai kukkamekkoja – vai jotain niiden ulkopuolelta. Hyvä niin.
Uskon, että yksityinen on yleistä, ja että vain omia arvojaan kunnioittamalla voi tehdä työtään hyvin. Ja minä satun uskomaan, että hetero voi samaistua homoon ja homo heteroon, nuori vanhukseen ja seikkailija turvallisuushakuiseen.
Ihminen ei aina halua katsoa peiliin, vaan myös ulos ikkunasta.
Kirjoittaja on Jonna Mannila, suurperheen äiti & alan nainen.
Jonna Mannila 